lauantai 24. joulukuuta 2016

Happy Christmas 2016

  Hyvän joulun toivotukset Colchesterista, jossa perinteisin menoin vietämme tätäkin joulua.
 Yritin laskea, että kuinka monta joulua olen viettänyt näissä maisemissa...  Ja tämä on seitsemäs. Ollaan mieheni kanssa tavattu 2003. Sinä vuonna molemmat viettivät jouluja kotonaan. Sittemmin on vietetty joulua joka toinen vuosi toisen kotona eli 2004, 2006, 2008, 2010, 2013, 2014 ja nyt 2016 täällä. Vuonna 2012 olimme Kiinassa ja se sotki ajanlaskun. Vuonna 2014 äitini sanoi, että ei erityisesti halua meitä jouluksi, joten vietimme sen joulun myöskin täällä. Kyllä englannin joulu on minulle 'Se' joulu.
Mitä joulu kenellekin tarkoittaa? Jollekin se on valkoisia nietoksia. Joillekin se on lihakauppiaan jono Hadleyn pikkukylässä, josta haetaan joulupöytään kinkku.
 Anoppini on vegetaristi, mutta hän ystävällisesti kokkaa meille lihansyöjille ihan mitä jouluruokia me haluammekin syödä joka vuosi. Alla kuva siitä, miltä näyttää christmas shopping ninja 2 päivää ennen joulua markkinoilla...
 Tosin 'Delicattessen' kaupassa jouduttiinkin sitten hieman jonottelemaan.
 Pikkuinen autisti ei ollut moksiskaan. Hän oli äärimmäsen kärsivällinen mumminsa Coleslaw-tarpeita kohtaan, eikä mankunut yhtään, vaikka joutui istummaan Hadleyn 2nd hand shopeissa puolen aamua.
 Usein ajatellaan, että autistit ovat jotenkin vaikeita lapsia.
 Voisiko olla niin, että vaikeita ovat ihmiset, jotka heidän käyttäytymisestään hermostuvat...?
 Meidän joulu on myös ollut monella tapaa ihmeellinen. Koska ensimmäistä kertaa 6 vuoteen, nämä veljekset viettävät sitä saman katon alla.
 Joulu englannissa kaikkien neljän anopilleni tärkeimmän miehen kanssa. Kaiken sen kokkaamisen ja valmistelemisen keskellä on se palkinto, hetki yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa.
 Tässä perheessä siihen liittyy mahan pohjasta naurua.
 Paljon sarkasmia ja huumoria, jota tällainen suomalainen tyttö ei koskaan voi täysin ymmärtää. Eikä tarvitsekaan. Olen jo pitkän aikaa tiennyt, että minun roolini ei ole ns. 'protagonisti' vaan ulkkari 'comedic character', jolla on hassu aksentti ja joka ei ymmärrä huumorista hölkkäsen pöläystä.
 Näiden ihmisten kanssa joulun vietto on lämmintä.
 Kaikki ympärillä on kliseisen kaunista.
 Ja poika. Hänestä mummin luona on turvallista.
 Siellä on 'isi' ja 'äiti' ja 'auto' ja 'apple'... Mitä ihminen voisi muka enempää tarvita...?
 Mikä saa teidän joulun tuntumaan joululta? Onko se tekoja? Onko se paketteja kuusen alla? Onko se kalaa joulupöydässä? Onko se nauruun hörähtänyt pukki, joka on juuri havainnut että hänen 'Deluxe Santa' puvun haaroissa on reikä...?
 Hyvää joulua itse kullekin säädylle! Täältä englannin maaseudulta.
/Happy Christmas from the Country side of England. This is my 7th Christmas in this village. I have met my hus´band 13,5 years ago and we've spend about every other Christmas in our families place since then. England is Christmas to me. My mother-in-law's Christmas tree, the decorrations, the panetone, the ham, the mistle toes, gin'a'clock, the christmas eve curry.... What does Christmas mean to you? At some point in my life, I realise that I stopped wishing for White Christmas. I moved on. This is Christmas to me now: Loud laughter of family, good food and the Queen's speech. I know I will never get the English humour quite, but it does not stop me from thinking that this is Christmas. This year we've also enjoyed the visit of J's brother, who has spent the last years in Singapore and has really been down for Christmas last time in 2010. Spending Christmas with four of the most important men of my mother-in-law's life... Well, I can live with that. It's been marvelously entertaining: Don't even get me started on the Brexit... Just go ahead and poor another glass of wine to me - it's past Gin'a'clock for god'sake. We are allowed to be merry now. Have a happy Christmas, wherever you are, who ever you are with <3 
Even Father Christmas must check their email

2 kommenttia:

  1. Joulukuusi ja jouluruoat :)

    Aattona Oulussa satoi lunta ja sehän sopi oikein hyvin joulutunnelmaan. Olisi ihana tavoittaa lapsuuden joulutunnelma, mutta sitten pitäisi oikeasti uskoa siihen punapukuiseen naapuriin/sukulaismieheen, joka aattona tuo ihania yllätyksiä.

    Hyvää joulua!

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on tunnelmallista aikaa, ehkei sitä voi lapsenkaltaiseen pukkiuskoon koskaan palata, mutta lapsien silmissä sitä voi nähdä.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...